Poikki

Se näytti kamalalta. En tiedä miten äidille kertoisin, sitä on aina ällöttänyt tuollaset jutut. Aluksi kaikki meni hyvin, seisoin kiltisti jonossa, kuulin naurua ja nauroin muiden kanssa. Pojat rehas ehkä hiukan liikaa, mutta ei ne häirinny. Tämä oli kivaa, kaikki aina piti näistä hypyistä. Jännitti hypätä kahden yli, mutta ne makas ihan matalana kädet ihan kiinni toisissaan. Muut hyppäs kevyesti yli ja pienen epäröinnin jälkeen mäkin menin. Otin vauhtia, juoksin, ponnistin ja laskeuduin nätisti kierähtämällä. Ylös en päässy, mut se ei ollu edes pakollista. Valmentaja kehu mun kaatumista, toisaalta se kehu tänään kaikkia.

Mentiin vielä kierros ja sitte siihen meni kolmas mahalleen. Kaikki kilju ja nauro; ei me osattu päättää oliko se liian pelottavaa vai jännittävää harjotella kaatumisia kolmen yli. Jono eteni ja mua jännitti jokaisen jälkeen enemmän. Kohta olis mun vuoro. Toiset oli jo menny niiden vierestä eikä hypänny yli. En olis yhtään huonompi jos menisin ohi. Mutta se olis hienoo uskaltaa hypätä kolmen ihmisen yli. Sitte se tyttö juoksi.

Se juoksi ja mä katsoin kuinka se hyppää. Vauhtia oli tarpeeksi ja se pääsi sukeltamaan kaikkien kolmen yli, mutta kun se tuli alas. Yököttää ajatellaki... Sen olkapää meni omituisesti kasaan, melkein kuulin rusahduksen kun sen luut raksu. En uskonu että se nousee ylös, se jää itkemään. Varmasti sattuu kun noin tulee alas, ihan väärin. Kolme oli sille liikaa. Mä katoin kun se nousee. Se venyttää niskaa ja kävelee takasin jonon perälle. Mikä sitä vaivaa? Eikö sitä sattunu vai leikkiikö se kovista? Muut jatkaa hyppimistä. Hiukan se tyttö pitelee kättänsä, mut väärästä kohtaa. Ei sen käsivarsi taittunu, vaan olkapää. Muut ei tunnu huomanneen, ne jatkaa riehumista ja intoilua. Mä vilkuilen salaa tyttöä päin. Ei kai sille mitään käyny.

Valmentaja menee sen viereen. "Tuus hetkeks tonne tatamin laidalle istumaan," se sanoo. Tyttö seuraa ja nyt ne istuu siellä. "Nyt alkaa tuntuu vähän ikävältä," tyttö sanoo ja se kattoo valmentajaa. Valmentaja juttelee hetken toisen valmentajan kanssa. Niitä on melkein aina kaks. "Onko sulla sun äitin numeroa?" Tyttö vastaa jotain mut en mä kuule. Pian niillä on puhelin ja ne soittaa. Tyttö istuu vähän lysyssä mutta ei se itke.

Harjotukset jatkuu. Alkujumppa on tehty niin aletaan harjotella heittoja. Mua pelottaa tulla alas kun se tyttö istuu tuolla. Entä jos mäkin tulen väärin alas ja joudun sivuun istumaan? Toinen valmentaja menee taas reunalle. Tytön äiti on tullu paikalle. Ne katoaa hetkeksi kun mut heitetään. Ei sattunu, kaikki on hyvin. Mä katson taas reunalle. Tyttö nousee ylös ja lähtee pois. Ne lähtee lääkäriin, valmentaja sanoo kun kysytään. Hierasen salaa olkapäätäni. En ikinä halua tulla noin alas. Onneks on nyt mun vuoro heittää, ei tarvi pelätä.