Rakas Cecile,

Olen pahoillani etten ole kirjoittanut aiemmin, mutta elämäni on ollut viime aikoina hyvin kiireistä ja hirvittävää.
Olen joutunut kestämään niin karmeaa kohtelua ettet ikinä ole sellaisesta kuullutkaan! En ymmärrä kuinka äiti saattoi antaa isän raahata meidät tälläiseen paikkaan! Käteni aivan tärisevät kiihtymyksestä, enkä tiedä voinko kirjoittaa riviäkään ilman että purshkahdan hysteeriseen nauruun!

Kaikki alkoi siitä kun äiti eräänä päivänä tuli luokseni ja kertoi tavanneensa kalatorilla tytön. Kuvittele! Minun äitini kalatorilla! Hän kertoi kuinka tyttö oli köyhä ja yksinäinen ja varmasti kaipaisi seuraa ja apua lastensa hoidossa. Nyökyttelin niin kuin kunnon tyttären kuuluu, mutta et saata arvata kuinka äitini tulkitsi eleeni! Hän pajatti tuntikausia ja pian huomasin seisovani tämän surkean tytön ovella ja kuulin kuinka äitini kertoi että olin lupautunut auttamaan häntä kun hänen miehensä oli merillä! En saattanut uskoa korviani kun kuulin tämän!

Voi rakas Cecile, en ymmärrä kuinka elämästäni on tullut näin hirvittävää. Päivästä toiseen joudun käymään tuon tytön luona ja raatamaan niin että et varmasti enää tuntisi pehmoisia kätösiäni jos ne nyt näkisit! Tytöllä on kaksi pientä lasta joita joudun leikittämään koko päivän, etkä voi kuvitella mitä huutoa vauva pitää mikäli en ole sitä viihdyttämässä! Välillä tytö vaatii että autan häntä kotitöissä. Olen varma ettei äitini ilahtuisi mikäli kuulisi moisesta röyhkeydestä.

Tahtoisin vakuuttaa sinulle, rakas ystäväni, että tässä olivat ainoat vaikeuteni, mutta en saata valehdella sinulle. Kotonakaan ei elämäni ole helppoa (eikä asiaa suinkaan auta äitini petturuus ja julma luonne!) vaan joudun jakamaan huoneeni sisareni kanssa! Veljemme eivät onneksi ole samassa huoneessa, muuten varmasti kiljuisin. Kuvittelin aina, että talomme siellä kotona oli pieni, mutta tämä..tämä koppi on kaiken huippu! Se on niin pieni, että palvelijamme joutuvat asumaan tien toisella puolella ja kuulen huoneeseeni kuinka isäni liikekumppanit ravaavat edes takaisin eteishallissa.

Isämme väitti että lähdimme tähän surkeaan loukkoon liikeasioiden vuoksi, mutta olen varma että asiaan liittyy muutakin. Isä myös kehtasi väittää että meri-ilma ja aurinko tekee hyvää meille kaikille, mutta tiedän että hän valehteli. Ihoni on palanut ruskeaksi kuin papu ja suola sotkee hiukseni. Pukuni ovat kaikki lähes käyttökelvottomia, sillä niin on tuuli niitä riepotellut. Äiti lupasi että jos käyn vielä tovin sen kauhean tytön luona, voimme ostaa minulle uusia hameita. En ymmärrä miksi meidän pitäisi muka odottaa, se on varmasti jälleen joku äidin julmista tempuista.

Voi Cecile, tunnen itseni niin lohduttomaksi kun et ole vierelläni. Kirjoitathan minulle pian ja kerrot vain pelkkää hyvää! En tahtoisi kuulla että sinäkin kärsit kuten minä kärsin. Tosin sehän ei ole mahdollista, sillä saat asua kauniissa kodissasi ja kätesi ovat lumivalkeat ja pehmeät ja saat syödä nektariineja niin paljon kuin mielesi tekee! Toivon että pian pääsen taas kotiin ja voimme kävellä puutarhassa ja kertoa jälleen tarinoita toisillemme!

Sinun kärsivä sielunsisaresi,
Almyra